Kun Arto Salmisen Kalavale ilmestyi, ajattelin, että johan oli jätkällä pokkaa antaa romaanille lisänimi "Kansalliseepos". Sallan lukupäiväkirjasta lukemani arvostelun perusteella kirja alkoi kiinnostaa ja kun se nyt osui silmään kirjastossa, nappasin mukaani.

Tämä on sanottava: jos olen hidas kirjoittaja, olen vielä vähän hitaampi lukija. En osaa lukea kursiivisesti, minun on pysähdyttävä mutustelemaan sanoja enkä osaa ohittaa virkettä, jota en ensilukemalla hahmota. Kalavaleen luin kuitenkin suhteellisen nopeasti, muutamassa päivässä, mikä on minulle saavutus, koska löydän lukuaikaa aika harvakseltaan, lähinnä vessakäyntien yhteydessä (tähän kieroutumaan olenkin luvannut palata oman lastun muodossa). Salmisen teksti vei mukaansa: se on helppolukuista (ja en siis  tarkoita tällä, että kieli olisi yksinkertaista), lauseet rapsakoita, kielikuvat osuvia, paikoin kauniitakin, mutta ilman kikkailun, pitsinnypläyksen tai älyllisyyden todistelun sivumakua kokoonpantuja. Ja ehkä Salminen ei ollut lainkaan hakoteillä nimetessään kirjansa kansalliseeppokseksi, kertoohan se nimenomaan siitä, mikä sankaruudeksi tässä ajassa mielletään. Sankaruutta nykyajan Suomessa on keinoja kaihtamaton oman edun tavoittelu.

Vaikkei Kalavale ole mikään kalevalapastissi tai -parodia tai liity siihen intertekstuaalisesti tarinan tasolla, voi kirjan keskeisille henkilöille löytää jonkinlaiset vastineet tuosta toisesta kansalliseepoksesta.

Fisu-Hanski, joka tarkoituksellisesti muistuttaa hahmoltaan ja toiminnaltaan edesmennyttä Spede Pasasta, on tietenkin Vaka vanha Väinämöinen. Fisu-Hanski on kansan ihailema suurmies, joka on luonut valtavan omaisuuden huumoriohjelmia tekemällä. Hanskilla, kuten Väinämöiselläkin, on kaikki paitsi nuoruutta, jonka viimeisiä rippusia hän haluaa pidellä vähemmän vastentahtoisen Ainon, Oonan muodossa. Oonasta saattaa jollekulle tulla mieleen entinen kohumissi, nykyinen kynttilätehtailija Maria Drockila. 

Lemminkäinen saattaisi olla Oonan muskelikas mutta tyhjäpäinen poikaystävä Jami (okei, Lemminkäisellä ei ollut sutinoita Ainon kanssa...), mutta Sammon takova Seppo Ilmarinen on aivan varmasti Fisu-Hanskin leivissä työskentelevä Kasperi, kaveri, josta 80-luvulla olisi käytetty nimitystä juppi. Kasperilla on runonlaulajan ylittämätön taito: hän osaa käyttää kieltä niin, että saa perusteltua mustan valkoiseksi, kieroutuneen luonnolliseksi ja halveksuttavan ihailtavaksi. Kasperin Kalavale ja Sampo on tositelevisiosarja Auschwitz, jossa toisen polven työttömät, syrjäytyneet ja alisuoriutujat laitetaan uudentamaan sitä muinoin Berkeleyn yliopistossa (muistanko oikein?) toteutettua psykologista koeasetelmaa, jossa porukka jaetaan vangeiksi ja vanginvartijoiksi, ja pian onkin helvetti irti ja sadismi valloillaan. Ja tällä kertaa kaikki aseltelmasta seuraava mielettömyys alistamisineen, pahoinpitelyineen ja raiskaamisineen tuodaan kaiken kansan katsottavaksi. Kansa saa tietenkin myös toteuttaa "demokratiaa" äänestämällä maksua vastaan, kuka putoaa pois, kuka siirretään vartijasta vangiksi ja kuka joutuu ottamaan sähköiskuja, Fortumin ekologista vihreää sähköä, luonnollisesti.

Kun tänä aamuna luin Hesarin verkkosivuilta, että nettiinsä voi tilata suoran kamerayhteyden Big Brother -talon suihkuun, vieläpä sellaisen, joka ilmoittaa, kun joku siellä on jotain katseltavaa, alkaa tuntua, että Kalavaleen kauhuskenaario ei välttämättä ole niin hirmuisen kaukana. Vai onko kyseessä vain Lauraakin törkeämpi Hypettäminen, sama asia kuin Kalavaleessa, kun Kasperi onnistuneen alkustartin (Nelosen kaikkien aikojen katsojaennätys, eduskunnan välikysymys ja arkkipiispan vetoomus perua ohjelma) jälkeen huomaa:

 - Me tarvitaan oheiskohinaa, lisää isoja lehtijuttuja, skandaali. Eiks niin. Ehdotuksia?

Kasperi on tämän ajan airut. Hän perustelee ohjelman ihmisyyden vastaisia käytäntöjä sanomalla:

 - Me mennään kohti luonnon omia lakeja. Haluat tai et. Me hylätään nämä sosiaalipoliittiset, väkisin luodut lait. Ei jää kuin alkuperäinen, ylhäältä ja alhaalta annettu kaiken kestävä laki. Vahvimman oikeus.

Kalavale on kansalliseepos kuvatessaan tätä kansaa, arvojen muutosta ja yhteiskunnan jakautumista voittajiin ja ikuisiin häviäjiin terävästi ja osuvasti kuin Herlevin puukko.

Ai kukako on Herlevi? Onko se etu- vai sukunimi? Molemmat. Herlevi on Auschwitz-ohjelman kansansuosikki, mies, joka kaivertaa puukolla käsivarteensa hakaristin, sirpin ja vasraran. Markkinatalouden symbolia hän ei ihoonsa voi viiltää, sillä kun ei ole mitään tunnusta, vaikka muuten se on Herlevin mielestä samaa kuin kuin nuo kaksi edellä mainittuakin. Sillä "Köyhä kansa ei ymmärrä herrojen kieltä. Ne pystyy valehtelee mitä vaan."

Kalavale jäi lahjakkaan kirjailijan viimeiseksi teokseksi. Kohtalokkaalta tuntuu, että kuoleman läheisyys ja elämän rajallisuus ovat kirjan keskeisiä teemoja, vaikka Salmisen poismeno tulikin yllättäen, vain 46-vuotiaana.

Apropos: Kuka Kalevalan hahmoista olisi Fisu-Hanskin taloudenhoitaja, rouva Vihko, joka näyttäytyy ensin kirjan maailman ainoana rehellisenä henkilönä? Ei liene sattumaa, että Salmisen äiti oli omaa sukua Vihko.

Arto Salmisen omat sanat Sanojen ajassa