Olinpa kerran nainen, joka oli aina ajatellut, että eräänä päivänä hän elättäisi itsensä kirjoittamisella, siis muulla kuin journalistisella työllä.

Tässä vaiheessa kyynisimmät ja myös asiantuntijat puhkeavat sarkastiseen hihitykseen. Aivan niin, olin  todella tietämätön ja naiivi. Tässä maassa elää kaunokirjallisella kirjoittamisella porukka, jonka voi laskea yhden käden varpailla. Yhdestä julkaistusta kirjasta taas saa saman verran kahisevaa kuin sairaanhoitaja tienaa kuukaudessa tai putkimies viikossa. Edellyttäen, että koko painos myydään loppuun, ja se lienee aika harvinaista.

Mutta kun minulle tarjoutui mahdollisuus kirjoittaa täysipäiväisesti (lue: jäin vaille säännöllistä kuukausituloa), aloin kirjoittaa, säännöllisesti ja määrätietoisesti. Minä tuhahtelin kirjailijahaastatteluille, joissa paikkansa vakiinnuttaneet kirjailijat kertoivat nukkuvansa aamuisin noin kymmeneen ja kirjoittavansa sitten pari tuntia ennen kuin lapset palaavat päivähoidosta. Minä istuin koneen ääressä kuudesta kahdeksaan tuntia päivässä, ja jos lintsasin päivän, otin kovennettua seuraavana päivänä.

Mutta mitä kirjoitin? Olen hirveän käytännöllinen ihminen (omasta mielestäni) ja totesin, että jos leivän päälle täytyy saada margariinia ja joskus pari tomaattisiivuakin, ei vielä ole sen suuren suomalaisen romaanin paikka. Tietämättömänä hölmönä (ks. lastun ensimmäinen kappale) ajattelin, että viihteellä tienaa, hyvällä viihteellä, luonnollisestikin.

Ja niin aloin kirjoittaa Tyyppiteoriaa. Aloitin Aristotelisin periaattein kehitellä tarinaa naisesta, jonka ongelmiin on monen helppo samaistua. Tiesin, tai ainakin oletin, että viihdekirjassa tulisi olla ihana mies, kommelluksia ja onnellinen loppu. Kaksi kolmesta sainkin tungettua mukaan, mutta sitten joku outo voima (typeryys? halu kirjoittaa genren vastaisesti?) alkoi viedä minua, ja kirjasta tuli vähän kumma sekasikiö.

Nyt odotan kauhunsekaisin tuntein, miten kirja vastaanotetaan. Mahdollisuuksia on ainakin kolmenlaisia:

1) Kirjasta tulee huippumenestys, ostan Mersun ja kirjoitan lisää viihdettä (todennäköisyys lienee promillen luokkaa),

2) kirja haukutaan lyttyyn, ostan köyttä enkä koskaan enää kirjoita mitään (todennäköisyys n. 50%) tai

3) kirjaa myydään n. 400 kpl Suomen kirjastoihin, mutta siitä ei kukaan kirjoita yhtään arvostelua ja loput kappaleet makaavat vuositolkulla Kirjatorin euron laarissa (todennäköisyys n. 50 %).

Miten sinä arvelet, että kirjan käy? Siihen (tai ainakin markkinointiosaston käsitykseen siitä) voit tutustua sivulla http://www.karisto.fi/portal/suomi/kustannusliike/kirjat/?action=kirja&pid=1047