Laura on näkymätön julkkis! Ylläripylläri minua pyydettiin yhdessä Harri István Mäen kanssa Sanojen ajan viikon 45 kirjailija "Sala Nimimerkiksi". Käykääpä lukaisemassa minkälaista disinformaatiota tällä kertaa olen jakanut motiiveistani kirjoittaa incognito. Harri Istvánin dialogimuotoinen kirjoitus on oikein mainio, sekin kannattaa ehdottomasti lukea. Samantapaisia syitä meillä on ollut kätkeä todellinen minämme nimimerkin taakse, vaikka olemme erilaisia siinä suhteessa, että minun toista persoonaani ei tunneta, kun taas Mäestä tiedetään, että on kirjoittanut myös nimimerkillä, mutta millä, on salaisuus.

 

Ja sitten päivän purnaus:

Paitsi, että olen alkanut epäillä demokratian mielekkyyttä nyky-Suomessa, olen alkanut pohtia, onko sittenkin niin, että jos ihmisuros ei pääse sotimaan, se käyttää siihen tarkoitukseen varatun amok-energiansa johonkin muuhun yhtä järjettömään ja elämänvastaiseen touhuun.

Samalla kun luet tätä, kaksi nelikymppistä suomalaismiestä yrittää "unsupported", siis ilman ulkopuolista apua, päästä etelänavalle. Reissu ottaa ties kuinka kauan ja maksaa sellaiset 150 000 euroa. Yhtään menemättä siihen, mitä kaikkea muuta kivaa samalla summalla olisi voinut ostaa vaikka Citymarketista, siirryn miettimään, mitä tämä tarkoittaa tarkoittaa napaukkojen perheille (ainakin toinen on tiettävästi kolmen lapsen isä):

1) Normaali nainen huolestuu, mikäli mies on kotiutumisajasta myöhässä yli puoli tuntia. Miltä mahtaa naparetkeilijän vaimosta tuntua elää kuukausitolkulla tietoisena siitä, että siippa on alati vaarassa suistua pohjattomaan jäärailoon tai jäätyä muuten vain kuoliaaksi?

2) Millaista on elättää perhe yhden ihmisen palkalla ja AJALLA, kun toinen (lainan HS:n juttua 1.11.) "nauttii itsensä haastamisesta ja mittaamisesta". Äijän mukaan retkellä on paljon elementtejä, jotka tekevät elämästä helppoa, on tietyt rutiinit ja kaikki tarvittava käsillä. Nauttiiko napavaimo omista rutiineistaan samalla lailla, etenkin, kun kaikki tarvittava tuskin on aina ahkiossa perässä hinautumassa?

3) Kuinka pitkän perheessä maksellaan retkestä syntyneitä kuluja pankille, vaikka sponsoreita onkin koko nippu? Kenelle jää ja mitä käteen? Iskälle paleltuneet sormet?

Jos oma ukko tulisi ehdottamaan jotain naparetkeilyä minulle, lämpenisin ajatukselle todennäköisesti aika vähän. Itse asiassa saattaisin vastata kylmänä kuin Antarktis: "ei käy."

Kaikkea hyvää kuitenkin Kari Suomelalle ja Pasi Ikoselle sinne jonnekin. Tulkaa ehdotomasti ehjinä takaisin!

Retkikunnan sivut löytyvät täältä.