1958326.jpgSamalla kun mietin, pitäisikö minun siirtyä pois Vuodatuksesta nyt, kun Vuodatus siirtyy AlmaMedialle, laitan tähän yhden lastusen aiheesta Hömppä.

Työkeikalla Pohjoisessa kirja-alesta tarttui kouraan viihdekirja, jota olen käpälöinyt kiinnostuksensekaisella uteliaisuudella useaan otteeseen, ja nyt, kun Martina Haagin  Ihana ja todella rakastettu (ja töissä menee myös superhyvin) maksoi enää viisitoista euroa, päätin, että se saisi sulostuttaa yksinäistä hotelliyötäni. Voisiko kirjan päähenkilö, kolmekymppinen luuserinäyttelijä Bella, olla ehkä Tyyppiteorian Sallan Ruotsin-serkku?

Kirjan sisäkansiteksti kertoo, että se on ollut Ruotsissa jymymenestys, käännösoikeudet on myyty moniin maihin ja elokuvakin tekeillä.

(Marko Röhr ilmaisi kerran alustavan kiinnostuksensa Tyyppiteoriaa kohtaan. Se oli siihen aikaan, kun työrintamalla oli toooodella hiljaista eikä minulla todella ollut parempaakaan tekemistä tai parempia ideoita kuin yrittää vääntää kirjaani elokuvallisten kohtauksien jatkumoksi. Marko-moguli lupasi laittaa synopsiksen edelleen tuottajiensa luettavaksi, ja sitten, jos nämä  kiinnostuisivat, MatilaRöhrProductions voisi tehdä tarjouksen optiosta. Kuulostaa jänskältä, mutta kaikki elokuva-alaan hitusenkaan perehtyneet tietävät, että optioita varataan kaikkeen mahdolliseen, jolla on edes nano-suuruusluokan mahdollisuudet päätyä  joskus filkaksi. Suomessa optioita varattaessa ei edes vielä liikutella suuria rahasummia, oikeastaan mitään rahasummia, eli kyseessä on silkka etuosto-oikeuden varaaminen suurella jossilla. Ja mainittuja tuottajia ei Tyyppiteorian synopsis ilmeisetikään paljon kiinnostanut, koskapa sähköpostia Matila Rörh Productionilta ei sen koommin kuulunut.)

Mutta nyt takaisin varsinaiseen aiheeseeni. Ihanan ja todella rakastetun lähtöasetelma on herkullinen ja varsin todenmukainen. Bellan suurimmat (ja lähes ainoat) menestykset näyttelijän uralla ovat olleet neuroottisen muurahaisen äänenä toimiminen lasten animaatiossa, pääosa selluloosaa käsittelevässä tiedotusfilmissä ja hiivatulehduslääkkeen radiomainos. Aivan kuten Suomessa, Ruotsissakin näyttelijä, joka ei ole valmistunut Teatterikorkeakoulusta, vaan jostain vähemmän glamöröösistä teatterioppilaitoksesta, on auttamatta kakkoskastia, jolle kutsuja suuriin näytelmiin ei satele. Bellakin miettii jo vakavasti näyttelijän ammatin hylkäämistä, eikä hänellä muutenkaan mene erityisen hyvin: ex-miesystävä Staffanilla on uusi näpsäkkä kultsu, bestis Kajsa on muuttunut esikoistaan hyysääväksi äityliksi ja rakas mummokin makaa sairaalassa dementoituneena.

Mutta äkkiä Bellan onni näyttää kääntyvän, ensin hänet valitaan kiertävän lastenteatterin näytelmään  ja sitten tulee todellinen lottovoitto: ruotsalaisen teatterimaailman johtotähti Dramaten etsii Loppiaisaaton Violan rooliin juuri Bellan näköistä näyttelijätärtä, eikä ohjaajana ole enempää tai vähempää kuin maestro Ingmar Bergman itse. Bella saa roolin valehdeltuaan olevansa ammattitaitoinen akrobaatti, jolloin päästään kiinni toiminnan kannalta keskeiseen ristiriitaan. Bella tietää, että hänen pitäisi tunnustaa, ettei oikeasti osaa mitään vaadittavia temppuja, muttei kuitenkaan kykene siihen, jalka kun on nyt saatu Dramatenin oven väliin. Hän  tarttuu viimeisenä oljenkortena mahdollisuuteen oppia akrobaatiksi puolessatoista kuukaudessa ja tuhlaa sitten omat, lainatut ja mummon koruista panttaamansa rahat kuuluisan sirkusopettajan yksityistunteihin, samalla kun vaihteleviin tekosyihin vedoten siirtää akrobatiaa sisältävien kohtausten harjoittelua.

Kaikki olisi ihan sietämätöntä, jollei Dramatenissa olisi myös Micke, joka vaikuttaa ihan tosielämän näyttelijältä siinä mielessä, että kiinnostuu Bellasta siinä vaiheessa, kun tämä kertoo pitävänsä Mickeä todella hyvänä näyttelijänä. Bella hullaantuu ja myös sokeutuu rakkaudesta, koska hyväksyy bridgetjonesmaisen hyväuskoisesti Micken ehdotuksen olla näyttäytymättä tämän kanssa julkisesti, jottei "teatterilämpiössä" alettaisi turhaan juoruta.

Ja siinä kaikki sitten suurin piirtein onkin. Haag kirjoittaa sujuvaa, dialogipainotteista tekstiä, kuljettaa tarinaa taiten ja tekee Bellasta aika uskottavan ja hyvinkin sympaattisen hahmon. Mutta muut henkilöt ovat statisteja ja vakavampia aiheita (kaverisuhteen muutosta sekä isöäidin sairautta ja lopulta kuolemaa) sivutaan vain hipaisten. Suurimman osan ajasta Bella möyrii omassa tuskassaan, koska tietää paljastuvansa huijariksi ennemmin tai myöhemmin ja yrittää silti mahdotonta: oppia muutamassa viikossa asiat, jotka normaalisti vaativat vuosikausien harjoittelun.

Kirjan päätyttyä minulle jäi vähän onto olo. Tässäkö kaikki? Eikö Bella muuttunut, oppinut mtään? Miksei kirjassa ollut yllättävää loppukäännettä tai sitten kertakaikkisen hurjaa loppunäytöstä? Ei kai ajokortin saaminen nyt voi olla viihdekirjan lopun onnellinen palkkio, ainakaan ilman prinsssiä ja puolta valtakuntaa? Ja enemmän Bella taitaa olla Bridget Jonesin kuin Sallan serkku: hän kun kokee yllättävää, lähes epäuskottavaa menestystä työelämässä eikä epäile hetkeäkään miestä, josta jokikisen luulisi näkevän klassiset varoitusmerkit otsaluullaankin. Bellan hössö äitikin hassuine miesystävineen on kuin suoraan Fieldingin kirjasta.

En todellakaan väitä, että Tyyppiteoria olisi millään muotoa paremmin kirjoitettu tai mielenkiintoisempi kuin Ihana ja todella rakastettu, mutta en ymmärrä myöskään, kuinka tämä kirja on ollut kotimaassaan huippumenestys. Tai ymmärrän kyllä. Silläkin uhalla, että leimaannun happameksi ketuksi viinipuun alla (ja sitä varmaan olenkin), sanon, että kirjan menestys johtuu tekstin ja tarinan sujuvuuden ohella myös siitä, että kirjailijatar Haag on Ruotsissa tunnettu mediapersoona. Laura Saari taasen ei halua paljastaa todellista nahkaansa, esitellä garderoobiaan ja asuntoaan, tilittää aviokriisejään tai esiintyä television seksiä käsittelevissä ohjelmissa mukamas asiantuntijana. Vaikka ehkä pitäisi, sillä tämän päivän maailmassa kirjat myydän kirjoittajan persoonalla, ja jos siihen ei suostu, saa tyytyä siihen, ettei kirjaa käännetä edes savoksi.

Mutta kettu nuolaisee vielä huuliaan ja toteaa: ehkäpä Ihana ja todella rakastettu on käännetty useista kielistä juuri suomeksi, viroksi, urdmundtiksi ja serbo-kroatiaksi. Ja onko joku kuullut jotain tästä filmatisoinnista (jossa kirjailija-näyttelijä Haag lunnollisesti esittää itse pääosan)? Kansiliepeen mukaan sen piti saada ensi-iltansa vuonna 2007.

Mera om boken hos Schildts finska sidor.