1430569.jpg

Se on se mitä Laura tällä hetkellä puuhaa. Ensinnäkin, käväisin punttisalilla ensimmäisen kerran yli yhdeksään vuoteen, ja tietysti kovasti jännittyneenä

1) Jaksanko nostaa enää kahden kilon levypainoakaan?

2) Olenko taasen kirjoittanut elämääni etukäteen?

Minulle on nimittäin sattunut joitakin kertoja, että olen kirjoittanut jonkun jutun, joka sitten on tapahtunutkin minulle oikeassa elämässäni. Pelottavaa, vai mitä? Noin kymmenvuotiaana kirjoitin tarinan, jossa suomenhevostamma sai varsan ja kuoli sitten suolikierteeseen. Joitakin kuukausia myöhemmin serkkuni hevonen, jonkin aikaa aiemmin varsonut suokki, kuoli juuri samalla tavalla kuin tarinan hevonen. Opiskeluaikoina aloin kirjoittaa perinteistä kolmiodraamaa, ja kuinka ollakaan, hetken kuluttua olin samanlaisessa kurimuksessa kuin tarinan päähenkilö. Irrottauduin kolmiosta ja romskukin jäi kirjoittamatta.

Tyyppiteoriassa päähenkilö Salla menee kuntosalille ja ihastuu täysin head over heels siellä työskentelvään, itseään nuorempaan mieheen. No, kävikö minulle näin? Ei hätää, ukkoni, jos tätä luet, vaikka personal trainer oli oikein kivan oloinen ja hyvännäköinenkin kaveri, kipinät eivät sinkoilleet. Hikikarpalot pikemminkin. PT osasi asiansa ja laati minulle oikein hyvän harjoitusohjelman. Eli pumppaan rautaa jatkossakin.

Nyt olen keikkatyökeikalla jossakin päin Suomea, mutta pian saa reissulasseilu riittää ja  rahahuolet ovat taakse jäänyttä aikaa. Jarkko Tontti nimittäin kirjoittaa blogilastunsa Kuka on taiteilija? kommenteissa mm. seuraavaa:

"...kapitalismi kyllä huolehtii viihteentekijöiden eduista. Siihen ei järjestöjä kaivata…"

Loistavaa! Rahaa on siis tulossa enemmän kuin luulin kustannussopimuksen perusteella. Kyllä Jarkko varmaankin tietää asiansa, kun hän on oikeustieteen tohtori ja filosofi ja opiskellut kirjoittamista peräti Kriittisen korkeakoulun kirjoittajalinjalla. Hän on myös Suomen Penin edustaja ulkoasiainministeriön kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnassa. Hyvä, että ajetaan kirjailijoitten sananvapautta, se on ehdottomasti oikein ja tarpeellista.

Lisäys 3. huhtikuuta: Täytyi tulla vähän täydentämään, kun kirjoitin lastuni täällä Opistossa Jossain Päin Suomea, ja vahtimestari tulikin sulkemaan ovet ja koneet jo yhdeksältä, niin en saanut ihan sanottavaani valmiiksi eilen.

Siis sitkeässä elää tuo Tontinkin esittämä ajatus, että viihdekirjoittamisella nettoaisi jotenkin kauhean paljon. Mutta Suomen kirjamarkkinat ovat ihan yhtä pienet viihdekirjoittajille kuin taiteilijoillekin. Katja Kallio ja Laila Hirvisaari (taitaa muuten kuulua liittoon?) ovat poikkeustapauksia. Luonnollisesti asia on niin, että jos viihde on hyvin kirjoitettua, se todennäköisesti myy paremmin kuin huonosti väsätty, mutta se ei ole ainoa peruste. Suomalaiset kustantamot, ainakaan ne pienemmät, eivät laita kovin suuria määriä kirjojensa mainostamiseen. Ja kirjat ostetaan usein kirjan tai kirjailijan tunnettuuden (inhoan tuota sanahirviötä) perusteella. Esim. isälle ostetaan Arto Paasilinnaa ja lapsille Parvelan tai Nopolan kirja, varmoja nakkeja. Siksi minäkin puffaan tuotostani tässä blogissa, kaiken muun yhteiskunnallis-kuriositeetillisen kirjoitteluni ohella. Kun en tule näkymään messuilla ja naistenlehdissä, teen ainakin tiettäväksi, että tällainenkin kirja on nyt ilmestynyt.

En tiedä, onko viihdekirjoittamista todellakaan syytä tukea apurahoin, mutta minkä vuoksi Kirjailijaliiton jäseneksi ei voisi päästä kirjailijan ammattia harjoittava, jonka ensisijainen tarkoitus ei ole (kaikessa kirjallisessa tuotannossaan) tehdä taidekirjallisuutta?

Tontti siis hyväksyttiin liiiton jäseneksi ensimmäisen kirjansa perusteella. Luokkakokous on epäilemättä korkealuokkainen kaunokirjallinen teos, mutta mistä liitossa tiedettiin yhden kirja perusteella, että Tontti tulee jatkamaan kirjailijan ammatissa? Hänellähän on, ainakin mikäli Wikipedian artikkeliin on luottaminen, varsin laaja koulutus ja mielenkiintoalueiden kirjo. Riittääkö häneltä aikaa vielä kaunokirjalliseen työhön?

Kata Kärkkäinen on julkaissut muistaakseni viisi romaania ja elättää itseään pääasiassa kirjoittamalla. Romaanien myyntiluvut eivät käsittääkseni ole olleet mitenkään huimia.

Valintoja on tehtävä. Aika on paras taidekriitikko, kuitenkin. Ehkä kirjailijaliiton kriteeriksi voisi tulla se, että kirjailijan tuotantoa tunnetaan laajasti vielä viisikymmentä vuotta tämän kuoleman jälkeen?