Olen nainen ja ylpeä siitä. En ole koskaan yrittänyt olla "yksi jätkistä", mutta kuten aiemminkin on ollut puhetta, minussa on joitakin miehisiksi miellettäviä ominaisuuksia. Yksi nistä on intohimo jääkiekon MM-kisoihin.

Lätkän SM-liiga ei minua juurikaan kiinnosta, mutta toukokuun tullen minussa herää patriootti, joka kannustaa Leijonia maailmanmestaruuskisoissa intohimoisesti. Tiedetään, tiedetään, jalkapallo on tekninen kuningaslaji ja ruohikon shakkia, mutta varjelkoon, kuinka pitkäveteistä seurata. Etenkin, kun Suomi ei joukkueena ole maailman tasolla pärjännyt juuri mitenkään. Toisin on lätkän kohdalla: kyyneleet silmissä täällä muistellaan vuoden 1995 maailmanmestaruutta ja uudesta haaveillaan.

Kyynikot sanovat, että jääkiekko on väkivaltaisten idioottisen laji. No, ehkä se on totta, mutta hyvä kiekkomatsi herättää minussa aina enemmän tunteita kuin huono teatteriesitys tai tylsä kirja. Kiekkoilua seuratessaan voi saada haalean aavistuksen siitä, mitä muinaiset roomalaiset kokivat gladiaattorien astuessa Circus Maximukselle. Ja sitten voi valita oman namunsa, jota kannustaa erityisesti. Lauran namu on tänä vuonna Sami Lepistö:

1520730.jpg