Olipa kerran, kauan, kauan sitten nuori Opiskelija, joka syystä tai toisesta oli joutunut rahapulaan. Hänpä sai loistoidean, päätti kirjoittaa viihdenovelleja Kolmiokirjalle. Ja tuumasta toimeen, koska Opiskelija ei ollut plaraillut Reginaa sitten yläasteen, hän kipaisi Ärrältä mallikappaleen. Meno novelleissa näytti olevan aika tavalla roisimpaa kuin Opiskelija muisti, mutta siitä huolestumatta hän takoi siltä makoilemalta novellin matkakirjoituskoneellaan (niin, lapset, tekstinkäsittelyohjelmia ei tunnettu, ja nopeinta kirjoittamista edustivat rätisevät sähkökirjoituskoneet, joissa oli jopa useiden sanojen mittainen korjausmuisti!), jonka postitti Ouluun kehoituksella julkaista nimimerkillä. (No, taisipa siinä itse asiassa mennä pari päivää ja jokunen pullo korjauslakkaa. Lapset, jollette tiedä, mitä korjauslakka oli, kysykää mummolta.)

Opiskelija odotti yhteydenottoa Kolmiokirjalta suurella innolla joitakin viikkoja, sitten vielä pari kuukautta laimean toivekkaasti. Lopulta hän päätteli, ettei juttu ollut kelvannut, vaikka olikin aika vetävästi kirjoitettu. Sitten, loppuvuodesta postiloorasta sujahti Kolmiokirjalta ilmoitus maksetuista ennakonpidätyksistä. Kävi ilmi, että koska Opiskelija ei ollut toimittanut verokorttiaan, KK oli maksanut novellista palkkiota 400 markkaa ja veroa oli peritty 600 markkaa. Mutta koskapa rahat olivat livahtaneet tilille ja tililtä ihan huomaamatta ja opiskelijalla tässä vaiheessa jo ns. kunnon töitäkin, hän ei väsänyt enempää viihdenovelleja. Vuotta myöhemmin verottaja oikaisi liian pidätyksen. End of Story.

Kunnes, vuosia ja vuosia myöhemmin, Opiskelijan muututtua Aloittelevaksi Viihdekirjailijaksi, hän päätti yrittää paikata talouttaan samalla konstilla. Innostusta hän sai Hömpän Helmien kirjoituksista, joissa  Kirsti, SusuPetal, Allyalias, Tienpäällä, Tuija Lehtinen ja monet muut kertoivat kokemuksistaan Kolmiokirjailijoina. Aloitteleva Viihdekirjailija luki ohjeet Reginan sivuilta ja kolmessa päivässä syntyi vetävä novelli (vaaditut 5000 sanaa). Neljäntenä päivänä hän oikoluki.

Kuukausia myöhemmin, kun Aloitteleva Viihdekirjailija oli jo unohtanut koko tekeleen, Reginan päätoimittajalta tuli ilouutisia: novelli julkaistaisiin lokakuussa ja lisää samanlaisia saisi lähettää. Palkkiokin luvattiin maksaa: 168 euroa miinus verot.

168 euroa? 168!

Aloitteleva Viihdekirjailija selitti, ettei hänen kannattanut kirjoittaa enempää novelleja tuolla hintaa ja ehdotti pientää tasokorotusta. Siihen ei suostuttu.

Mikä oli tarinan opetus? Ainakin se, ettei viihdekirjoittamisen arvostus ole noussut tippaakaan viidessätoista vuodessa. Ainakaan, jos palkkioiden suuruudessa mitataan, Ja että Aloitteleva Viihdekirjailija on novellistiksi auttamattoman hidas, jotta hän saisi edes jonkinlaisen palkan kokoon, täytyisi novelleja laatia kuukaudessa tusinan verran. Jopa romaaneja rustaamalla tienaa enemmän, saahan kuukausien työstä silloin putkimiehen kuukausipalkkaa vastaavan summan rahaa (edellyttäen että painos myy loppuun).

Mutta tärkein opetus oli se, että edellä mainitut, viihdekirjoittamisella elantonsa joskus hankkineet tai nykyisin hankkivat ovat ylikorkean hatunnoston väärtit. Hirmuinen ammattitaito ja leipä niin pieninä palasina maailmalla....