Kirjailijan Häiriöklinikalla alettiin viikon lopulla puhua pornosta ja erotiikan kuvaamisesta ja päädyttiin lopulta apteekkiin. Ruotsissa kun nääs saa kohta viidestäkymmenestä apteekista ostaa myös seksileluja- ja välineitä, kuten sauvoja, hierontaöljyjä sun muuta. Vaikka Häiriöklinikan keskustelu tyypilliseen tapaansa eteni myönteisessä yhteishengessä, tämä herätti joissakin keskustelijoissa melkoisia intohimoja, sen nähtiin olevan merkki yhteiskunnan pornoistumisesta ja markkinoiden ylivallasta. Itse tarkastelisin asiaa vähän toisin: eikös olisi ihan kiva, kun näitäkin välineitä voisi hankkia apteekista, ettei tarvisi luikkia sisään johonkin epäilyttävältä näyttävään, yksityisstrippausta tarjoavaan pornokauppaan, kun joku tuttu sen kuitenkin pistää merkille ja luulee sitten seksiaddiktiksi. Vaikken kyllä tiedä, kehtaisinko sitten ostaa apteekista sen paremmin, ainakaan lähiapteekista.

Keskustelu Ellilän boksissa sai myös sen tyylisiä sävyjä, että apteekkiin ei saisi tuoda niin vähäpätöisen puutteen kuin seksinpuutteen helpotusvälineitä. Että puute ei ole mikään sairaus. Näin ainakin olin lukevinani eräistä mielipiteitä, voi kyllä olla, että takakireänä tosikkona ymmärsin ironian taas väärin. Mutta mieleeni juolahti tästä toinen ajatus. Muutama vuosi sitten puhuttiin siitä, onko seksi kaikkien kansalaisoikeus, kun Tanskassakin oli muistaakseni jotain kunnallisia seksityöntekijöitä ja joku meidänkin Eduskunnan kalapuikkoviiksi ehdotteli vastaavaa systeemiä Suomeen ja oletti valtion ylläpitämän bordellitoiminnan ratkaisevan katuprostituution ongelmat.

Kirjassani henkilö nimeltä Mallu sanoo: "Ruotsalaiset on ymmärtäneet sosiaalidemokratian ihan oikein: se on sitä, että kaikki voi ostaa Ikeasta tyylikkään designin näköisiä huonekaluja halvalla ja sitä, että kaksi kuukautta siitä, kun Galliano tai Gaultier on esitellyt catwalkeilla jonkun hepenen, sä voit ostaa sen ihan taskurahalla Hennesiltä. "

Tulisiko sosiaalidemokratia ylettää koskemaan myös seksiä? Onko kaikilla yhtäläinen oikeus saada joltakulta toiselta?

Minun mielestäni ei. Seksi on niitä asioita, joissa tasan eivät käy onnen lahjat, eikä siihen voi vaikuttaa laein ja asetuksin. Seksin ja saamisen tulisi perustua vapaaehtoisuuteen. Prostituutio ei ole ratkaisu saamattomuuteen, mutta autoseksi (enkä tarkoita nyt teiniseksiä Fiat 100:ssa) voi olla ainakin jonkinnäköinen lohtu, silloinkin, kun parisuhteessa toinen haluaa enemmän kuin toinen. Sillä haluamisen määrä vaihtelee yksilöiden välillä, niin kuin hyvin tiedetään.

Käykää täältä katsomassa SusuPetalin ja Saaran ratkaisuehdotus naisten puutostiloihin.