Minä kävelen. Minusta se on hyvää hyötyliikuntaa ja tarjoaa mahdollisuuden meditaatioon tai kirjallisten projektien esisuunnitteluun. Ja säästää luontoa. Auto seisoo talon edessä, kunnes täytyy lähteä markettihelvettiin tai naapurikuntaan sukuloimaan.

Olen huomannut olevani varsinainen autoilevilta kanssaihmisiltä sääliviä katseita keräävä kummajaispeikko, kun tallaan tienvartta täällä suloisessa suburbiassa. Ja me vasta olemme kumma perhe, kun meillä on vain yksi auto! "Kyllä se olisi hankalaa yhdellä autolla" voivottelevat naapurit ja ajavat työsuhdecitymaasturin oman auton viereen pallokentän kokoiseen autokatokseensa. Heidän mielestään bussilla ajaminenkin on kauhean hankalaa. Naapuri ja toisella puolen asuva naapuri sitten ohittelevat toinen toisiaan moottoritiellä, hehän käyvät molemmat töissä Hervannassa. "Mutta dieselcitymaasturi tuottaa itse asiassa todella vähän päästöjä." Hei rakas naapuri, minulla on sinulle uutinen: jalankulku ei tuota päästöjä lainkaan!

Eräs tuttavani haki tokaluokkalaisen poikansa autolla kotiin, kun satoi. Ei, ei satanut puukkoja tai akkoja äkeet selässä, vaan vettä. Ja matkaa kotiin oli sellaiset neljäsataa metriä. Olisin vielä tajunnut, jos olisi viety kaatosateella kouluun, etteivät vaatteet olisi olleet litimärkinä koko päivää, mutta hei...

Opetelkaa nyt ihmiset kävelemään. Ja käyttämään bussia. Bussissa voi vaikka lukea kirjaa. Tai nähdä eroottisia päiväunia.