Tämä päivä alkoi hyvin. Kustannustoimittajastani ei ole kuulunut mitään aikoihin, ja pelkäsin, että hän on suuttunut minulle vaikkapa siitä, että laitoin tässä blogissa vierailevat miettimään Laura Saaren kirjailijakuvaa sen sijaan että kehittelisin sitä aktiivisesti itse. Tänään kustis olikin takaisin sähköpostilaatikossani ja kertoi olleensa viikon lomilla. Ja piti esittelystä, jonka olen hinkannut Sallan tekemän kirjailijakuvaehdotuksen pohjalta. Phew!

Joulun alla lähetin pitkään duunaamani näytelmätekstin parille tutulle teatteriohjaajalle. Ohjaaja A:ta painostin jo helmikuussa kertomaan mielipiteensä tekstistä, hän lupasi palata asiaan talvilomalla. Mitään ei kuulunut talvilomalla tai sen jälkeen. Ohjaaja B:n palaute oli tänään toisessa postilaatikossani. Se oli noin kahdeksan riviä pitkä, eli ei näyttänyt kovin lupaavalta, varsinkaan, kun alussa oli kolme riviä selostusta siitä, miksei palautetta ollut tullut aiemmin. Mutta sitten! Ohjaaja B kertoi pitävänsä tekstistäni erittäin paljon ja aikoo tarjota sitä kahteen keskisuureen ammattiteatteriin. Loistavaa!

Lisäksi heittelin sinne tänne keikkatyötarjouksia ja kuinka ollakaan, K-Opistosta soitettiin takaisin melkein heti, ja vaikuttivat oikein kiinnostuneelta meikäläisen opetustarjonnasta. Uskomatonta!

Tällaiset onnenpotkut tuntuvat erityisen ihanilta nyt, kun monta viikkoa on mennyt jonkinlaisessa huonojen fiilisten loskaliirossa. Pitäisiköhän minun nyt lotota? Vaikka ei kai tällaista kauaa jatku, itku pitkästä ilosta, niin kuin vanha kansa sanoo. Tai sitten herään juuri nyt, onkin vielä aamu, eikä mitään edellä mainittua ole oikeasti tapahtunut.