1456552.jpgOlen todella otettu ja ylpeä, että Tuima nimesi Sonetteja Lauralta yhdeksi "Blogging with a purpose" -tunnustuksen saajaksi. Blogini yksi tarkoitus on tietysti lisätä yleistä tietoisuutta vasta ilmestyneestä Tyyppiteoria-hömppäromaanistani, mutta muitakin funktioita soneteilla toki on. Ensinnäkin, kirjoittaminen on kivaa, on hauskaa laatia lastuja ja hioa ilmaisuaan tai sitten vain täräyttää harkitsemattomasti joskus, kun siltä tuntuu. Blogi on minulle myös varoventtiili, jonka kautta ylimääräisiä paineita voi vapauttaa hätätilanteessa. Tähän liittyy myös bloggaamisen kolmas ulottuvuus: yhteisöllisyys ja uusien ystävien löytäminen virtuaalimaailmassa.

Tähän tunnustukseen liittyy velvollisuus jakaa sitä eteenpäin, ja olikin todella hankalaa supistaa nimitykset vaadittuun viiteen, hienoja ja tarkoituksellisia blogeja kun olisi vaikka kuinka paljon. Moni rakkaista suosikeistani jäi nyt tämän listauksen ulkopuolelle, mutta odottaisin, että ristiin rastiin verkottautuneessa blogistaniassa ne saavat nimityksen todennäköisesti toista kautta.

Muskeli-Netan viisi blogia, joilla on tarkoitus, ovat:

1) Heidin Ei saa mennä ulos saunaiholla. Ilmeisesti Heidi yrittää sopeutua tamperelaiseksi ja purkaa ajatuksiaan muutenkin, mutta minulle tämän blogin tarkoitus on ilon ja mielihyvän löytäminen. Lakonisissa lastuissaan Heidi viljelee sellaista huumoria, joka vetoaa minuun.

2) Lurkerin PopuLaari levittää tietoa populaarikulttuurista. Mistä muualta löytäisimme enää lapsuuden mainoksia tai kuulisimme Carl Barksin Ankkalinnaa tuhmemmasta menneisyydestä?

3) Hirliin Paikan Lumo. Eväitä ajatuksille, kirjallisuuspohdintaa ja yhteiskuntakriittistä ajattelua. Oikeasti.

4) Ei päätä ei häntää elämässä. Janna, nuori opiskelijatyttö, joka joutui kahden miehen raiskaamaksi, läpikäy eheytymisprosessia kirjoitustensa kautta. Kun luen tätä blogia, koen suurta myötätuntoa käsittämättömän urheaa Jannaa kohtaan ja tunnen itseni epäoikeudenmukaisen onnekkaaksi pienine murheineni.

5) Hömpän Helmillä on ilmiselvä tarkoituksensa: tarjota lukuvinkkejä ja tehdä muutoinkin tunnetuksi naisille suunnatun viihdekirjallisuuden ilosanomaa. Kiitokset Tuimalle, Kirstille ja kaikille, jotka HH:iin kirjoittavat. Hömpistit, ulos kaapeista!

 

* Ohjeet:
1. Sinun tulee jakaa tämä tunnustus 5 blogille, joilla sitä ei vielä ole.
2. Jokaisella blogilla tulee olla tarkoitus!
3. Tunnustuksen saaneiden blogien tulee linkittää takaisin tälle sivulle!
4. Tunnustuksen logon täytyy näkyä blogissa ja logosta on oltava linkki takaisin tähän blogiin.