Jotkut kuuluisat valopäät kirjoittavat omaelämänkerroissaan, etteivät vaihtaisi päivääkään elämästään. Itse olisin valmis vaihtamaan moniakin, tämä mukaan lukien. Koko päivä on alusta asti mennyt niin vituroilleen kuin vain saattaa ja edustaa hienoa jatkumoa sarjaan toinen toistaan ärsyttävämpiä epäonnistumisia, pettymksiä ja unohduksista aiheutuneita mokia.

Mistähän sekin johtuu, että onnenkantamoisia tulee aina pari kolme yhteen syssyyn ja sitten myös nämä paskaputket tuppaavat venymään sietokyvyn äänirajoille asti? Ei kahta ilman kolmannetta, sanotaan, ilmeisesti ei ilman viidettä ja kuudettakaan.

Nyt olen kuolemanväsynyt, itkeä tursutan joka syystä ja ilmankin syytä ja lisäksi luiskahtamassa toimintakyvyttömään masennukseen, juuri kun pitäisi olla todella aktiivinen ja virtaa täynnä. Iloiseksi (not!) huipuksi huusin aamulla lapsille aiheettomasti ja pilasin ukolle tarkoitetun merkkipäivätarjoilun. Yksineläjänä varmaankin toteuttaisin tässä vaiheessa itsetuhoiset ajatukseni.