Olen törkeä mörkö, örvellän.

Pahalla silmälläni

kovetan vertasi

kunnes suonet halkeavat ritisten

kuin marraskuinen sänkipelto

kumiteräsaappaan alla.

Teen sinulle pahaa, kaiken aikaa,

häpäisen, panettelen, lyön.

Tartun asioihin,

jotka nimeät tärkeiksi,

murran ne vitsiksi.

Rienaan, riistän ja raiskaan

sen mikä on sinua.

Arvokkaasi on

minun ivani ainesta.

Kun näen sinun pelkäävän,

painavan niskasi kyyryyn,

voin melkein aistia jotain

vatsanpohjassa tai kaartuvien rustoluiden takana.

Voin melkein tuntea.

 

****

Runotorstain 84. haaste.