16.03.2008 - 09:46

Kun aloitin bloggaamisen vajaat kaksi viikkoa sitten, oli melkoisen helppoa päästä kuumien blogien listalle. Laskukaavaa, jolla sinne pääsee, Blogilista.fi ei viisaasti paljasta, mutta oletettavasti aika pienillä lukijamäärillä uusi tulokas singahtaa sadan "kuumimman" joukkoon. Pakko myöntää, olen kauhean kilpailuhenkinen ja tuntui mukavalta, kun statistiikasta näki, että oli kavunnut kokonaislistalla toistatuhatta sijaa päivässä, mutta sitten alamäkikin alkoi nopeasti. Tällä hetkellä sijoitukseni kokonaislistalla on 4646, enkä enää ole sadan kuumimman uustulokkaan joukossa. Leikillisesti voisin sanoa kilpailleeni koko blogihistoriani ajan Kaarinan kakkujen kanssa, pitkään kakkublogi oli yläpuolellani, sitten ohitin sen hetkellisesti, mutta nyt Kaarinan upeat leivonnaiskuvat ovat selvästi vieneet voiton Lauran sillisalaatista.

Hesarin kulttuurisivuilla voivotellaan, että Blogistaniasta tulikin viihettä eikä niinkään yhteiskuntakriittisen kansalaisjournalismin vastavoima valtamedialle. Mutta onko silti huono juttu, että käsityöt ovat suosituin aihealue suomalaisessa blogimaailmassa? Minua se ei ainakaan haittaa, vaikka olenkin totaalisen käsityörajoitteinen ihminen, eivätkä neulominen tai tilkkutyöt kiinnosta pätkääkään. Niin kauan, kun rasistiset tai sovinistiset blogit eivät kohoa suureen suosioon, saa blogilista minun puolestani pääosiltaan koostua rättikässästä, teinityttöjen muotikatsauksista ja seksuaalisväritteisistä toiveunista. Joukkoon mahtuvat kyllä minua kiinnostaviakin juttuja, kuten kirjallisuutta ja yhteiskunnallisia asioita sivuavia päiväkirjamerkintöjä.

 

 

 

 

 

Tuima
16.03.2008 - 12:56
Kyllä blogeista noita kaivattuja yhteiskuntakriittisiäkin juttuja löytyy, mutta ehkä toimittajat eivät ole kyenneet kaivamaan niitä kaikkien kymmenien tuhansien joukosta. En juuri seuraa poliitikkojen blogeja, minua mietityttää niissä se, vastaako poliitikko kommentteihin. Yhtä keskustelua seurasin hetken, mutta kun bloginpitäjä ei tuntunut kirjoituksensa jälkeen ottavan lukijoiden kommentteihin kantaa, niin jätin sen. Viattomat ja ystävälliset blogit listän kärkipäässä eivät todellakaan haittaa.
Muskeli-Netta
16.03.2008 - 13:41
Veikkaisin, en varmaksi kuitenkaan tiedä, että moni poliitikko on kuvitellut bloggaamisen olevan helppo tapa lähestyä potentiaalisia äänestäjiä: ei tarvitse mennä mihinkään, mielipiteensä voi hioa huippuunsa ennen sen julkaisemista jne. Poliitikolle blogi on kuitenkin kaksiteräinen miekka: jos ei anna kommentointimahdollisuutta, vaikuttaa ylimieliseltä, jos ei jaksa päivittää, vaikuttaa laiskalta. Silläkin uhalla, että vaikutan naiivilta idealistiltä, sanoisin, että blogin pitämisen täytyy lähteä sydämestä, että joko on jotain sanottavaa (näytettävää) tai haluaa herättää keskustelua ja osallistua siihen. Mieluiten tietenkin molempia.
Tuima
16.03.2008 - 21:29
Tiedä sitten onko aina niin tärkeää sanottavaa - ainakaan minulla - mutta on kivaa hioa kirjoittamista, katsoa saako sorvattua mietteensä ymmärrettävään sanalliseen muotoon.
Muskeli-Netta
17.03.2008 - 11:29
No, ihan totta kyllä, Tuima. Eipä täältäkään tuutista aina mitään helmiä sioille jaella :-), mutta on mukavaa yrittää tulla ymmärretyksi. Tarkoitinkin, että on sanottavaa, ei välttämättä yleismaailmallisen tärkeää. Ja sitten on tämä vuorovaikutuksellinen puoli: vaihdetaan mielipiteitä, kinataankn joskus. Saadaan kavereita.
Tuima
17.03.2008 - 22:54
Jotenkin tuntuu, että rupattelua ym. ei blogien kohdalla arvosteta, vaikka juuri toisten erilaisten tekstien lukeminen ja kommentoiminen, palautteen saaminen omista teksteistä on blogimaailmassa mielenkiintoisinta. Hyviä keskusteluja on siellä täällä, erinomaisia kirjoituksia aiheista ja näkökulmista joita ei itse iole tullut ajatelleeksikaan. Ei se minusta ole ollenkaan huono asia. Sitä paitsi arki ja sen kuvaus ovat hyvin yhteiskunnallisia asioita.
Muskeli-Netta
18.03.2008 - 09:45
Niin totta, Tuima. Siitähän se kansalaisvaikuttaminen juuri tuleekin, että jokaisella on mahdollisuus tuoda se pieni äänensä kuuluville ja kommentoitavaksi. Arki on nimen omaan yhteiskunnallista. Ja sitten blogi voi olla terapiaa. On hyvä purkaa ajatuksiaan ja saada vastakaikua. Myös kamalia ja ahdistavia asioita joiden käsitteleminen tavalla tai toisella on välttämätöntä, ja silloin blogi voi olla yksi tie. Itseäni on järkyttänyt lukea esim. Ei päätä ei häntää tässä elämässä -blogia osoitteessa http://kissaton.vuodatus.net/
Blogia pitää kahden miehen raiskaamaksi tullut nuori opiskelijatyttö.
hirlii
19.03.2008 - 12:05
Koen blogiyhdyskunnan olevan kuin kaupunki, sen halki kävelessään kuulee (lukee) monenlaisia tarinoita, pysähtyy johonkin kahvilaan tai puhujapöntön ääreen, vaihtaa ajatuksia ja rupattelee, kävelee niiden ohi joita tuskin lähestyisi elävässäkään elämässä ja käy niissä kuppiloissa vakituisesti, joissa viihtyy. Että siinä mielessä kyse on viihtymisestä.

Jotkut kirjoittajat ja kuvaajat inspiroivat blogiyhdyskunnassa kulkijaa eivätkä pyrikään luomaan blogistaan erityisen kantaaottavaa tai sosiaalisesti vilkasta tilaa. Toiset taas mielellään luovat keskustelutiloja, jopa kiihkeitä eipäs-juupas väittelyitä iltapäivälehtien lööppien tai muun median innoittamina.

Tuo HS:n näkökulma oli hirveän ahdas ja kapea. Siinä ikäänkuin oletetaan, että jokainen blogiyhdyskuntalainen haluaisi kiihkeästi aina ottaa kantaa ja olla kansalaisvaikuttaja. Olen noin reilun vuoden kuljeskellut blogikaupungin katuja ja kujia silloin kun olen muulta elämältäni joutanut. Olen ollut vaihtelevasti: hämmästynyt ilahtunut ärsyyntynyt toiveikas pettynyt innostunut inspiroitunut.

Blogikaupunki muistuttaa aika monilta osin ihan tätä tavallista elämää täällä ruudun toisella puolen - ja sehän on ihan hyvä asia se. Sitä ei pitäisi HS:n toimittajankaan aliarvioida.

Mskeli-Netta
19.03.2008 - 12:29
Erittäin hyvä vertaus, Hirlii, tuo kaupunki. Ja ihan niin kuin "oikeassa" kaupungissa, ei blogistaniassakaan olisi luontevaa, että kaikki keskustelu olisi pelkästään yhteiskunnallista ja asiapainotteista. Eihän se niin suju, että aamusta asti jauhettaan vain asiaa. Tosimaailmankin puolella keskustelu käynnistyy usein vaikka tuosta mainitsemastasi lööpistä ja hetken päästä sitten ollaan tiukkojen tosiasioiden äärellä, väitellään ja argumetoidaan, hyvässä tapauksessa parannetaan maailmaa.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
( e-mail )
Kuvaus
Seksiä, henkistä väkivaltaa ja viiltävää yhteiskuntakriittistä analyysiä. Tai sitten vain törkeää ja häpeilemätöntä esikoiskirjan hypettämistä.
Sivut
Liita Laura suosikkeihisi
Vierailijoita
site stats
Tarkoitushakuista bloggausta vuodesta 2008
Kiitokset sivupohjasta Kikille